Arkikiukku
Jokainen tietää, että aina ei voi olla hyvä päivä. Olen itse viime aikoina törmännyt arjessa yhä useammin hetkiin kun kiukuttaa. Harvemmin olen kiukkuinen koko päivää, mutta on päiviä jolloin kiukuttaa enemmän. Joskus kiukuttaa kun mies on tehnyt tai jättänyt tekemättä jotain, tai sanoo jotain typerää tai heittää liikaa läppää (miten siitä voi kiukuta?!) ja joskus kiukuttaa kun itse tekee jotain tai on jättänyt jotain tekemättä. Syitä on monia.
Keskustelimme kiukutteluista mieheni kanssa yksi päivä ja sanoin, etten tarkoita sillä pahaa, kaikkein lähimmäisillehän sitä vaan kiukkuaa, joten sehän pitäisi suorastaan ottaa kohteliaisuutena. Mutta eihän minulla ole oikeutta kiukutella syyttäsuotta toiselle aina kuin siltä tuntuu.
Nyt pysähdyin hetkeen ja mietin kiukkuani. Usein kiukku tulee siitä, että olen nälkäinen tai väsynyt. Näihin on kuitenkin onneksi helppo tehdä korjaus. Toisinaan taas kiukku nousee kun toinen sanoo jotain odottamatonta, tilanteeseen sopimatonta (minun mielestäni). Minun pitäisi nyt varmasti joustaa. Toisinaan hermostun kun pitää odottaa, sovimme lähtevämme ihan kohta ja seison ulkovaatteet päällä eteisessä odottamassa. Kiukuttaa. Nyt on siis aika katsoa peiliin. Hengittää muutaman kerran syvään ja rauhoittaa mieli. Jos ei ole oikeasti kiire, miksi minun pitäisi kiukuta.
Tein itselleni lupauksen. Rauhoitan mieleni ja yritän välttää kiukkuilua. Lähdemme lomalle sunnuntaina ja yritän rentotua. Alkuvuosi on ollut rankkaa töissä uusien toimintojen aloittamista vanhojen rinnalle ja loma tulee tarpeen. Lupaan itselleni rentoutua, en hötkyile tai kiukkua turhista. Jospa saisin jatkettua sitä myös arjessakin.
