Arkikiukku

Jokainen tietää, että aina ei voi olla hyvä päivä. Olen itse viime aikoina törmännyt arjessa yhä useammin hetkiin kun kiukuttaa. Harvemmin olen kiukkuinen koko päivää, mutta on päiviä jolloin kiukuttaa enemmän. Joskus kiukuttaa kun mies on tehnyt tai jättänyt tekemättä jotain, tai sanoo jotain typerää tai heittää liikaa läppää (miten siitä voi kiukuta?!) ja joskus kiukuttaa kun itse tekee jotain tai on jättänyt jotain tekemättä. Syitä on monia.

Keskustelimme kiukutteluista mieheni kanssa yksi päivä ja sanoin, etten tarkoita sillä pahaa, kaikkein lähimmäisillehän sitä vaan kiukkuaa, joten sehän pitäisi suorastaan ottaa kohteliaisuutena. Mutta eihän minulla ole oikeutta kiukutella syyttäsuotta toiselle aina kuin siltä tuntuu.

Nyt pysähdyin hetkeen ja mietin kiukkuani. Usein kiukku tulee siitä, että olen nälkäinen tai väsynyt. Näihin on kuitenkin onneksi helppo tehdä korjaus. Toisinaan taas kiukku nousee kun toinen sanoo jotain odottamatonta, tilanteeseen sopimatonta (minun mielestäni). Minun pitäisi nyt varmasti joustaa. Toisinaan hermostun kun pitää odottaa, sovimme lähtevämme ihan kohta ja seison ulkovaatteet päällä eteisessä odottamassa. Kiukuttaa. Nyt on siis aika katsoa peiliin. Hengittää muutaman kerran syvään ja rauhoittaa mieli. Jos ei ole oikeasti kiire, miksi minun pitäisi kiukuta.

Tein itselleni lupauksen. Rauhoitan mieleni ja yritän välttää kiukkuilua. Lähdemme lomalle sunnuntaina ja yritän rentotua. Alkuvuosi on ollut rankkaa töissä uusien toimintojen aloittamista vanhojen rinnalle ja loma tulee tarpeen. Lupaan itselleni rentoutua, en hötkyile tai kiukkua turhista. Jospa saisin jatkettua sitä myös arjessakin.

Onnen varjot

Olen yövuorossa ja täällä on hiljaista. Pysähdyin äsken miettimään miten vuosi on muuttanut elämääni. Tein miellekartan siitä mitkä asiat olivat minun elämässäni tärkeitä vuosi sitten ja mitkä nyt. Miellekartat, mindmapit, miksi niitä haluaakaan nimittää, ovat minulle helppo tapa jäsentää ajatuksiani. Ensimmäistä miellekarttaani tehdessä menin vuoden taakse päin. Olin juuri täyttämässä 27- vuotta, asuin koirani kanssa kahdestaan. Vapaat viikonloput menivät usein samalla kaavalla; päivällä koiramaisia aktiviteetteja ja illalla kavereiden kanssa ulos bailaamaan(olen aina selvinpäin, mutta siitä aiheesta lisää toisen kerran) sunnuntaina lisää koiruuksia, leffailua, kotona oleilua. Tai vaihtoehtoisesti pyrin lähtemään eripuolilla suomea asuvien kavereiden luokse viettämään viikonloppua. Minulle tärkeitä asioita oli siis koira, ystävät, perhe, koti, bailaus, uusien vaatteiden ostelu, miesten katselu silläsilmällä ja vuosi sitten elin elämän vaihetta jossa aktivoiduin ”treffimarkkinoille” ajatuksella, että jos ei suutele sammakoita ei voi löytää prinssiä. Ja niinpä keväällä ihastuin, petyin ja ihastuin uudestaan muutamankin kerran. Kunnes tapasin V:n kesäkuun ensimmäisenä päivänä.

Tuon päivän jälkeen asiat ovat sujuneet kuin nopeutetussa filmissä, ja olemme päätyneet siihen pisteeseen, että asumme yhdessä ja haaveilemme tulevaisuudesta:koirasta, talosta ja yhteisestä elämästä noin muutenkin. Vuoden aikana olen menettänyt myös elämäni tärkeimmäin nelijalkaisen, kun koirani sairastui äkillisesti jouluna ja jouduin päästämään vasta viisi vuotiaan karvakorvani juoksemaan vihreille niityille. Onneksi sain turvauta V:n olkapäätä vasten, kun murruin aivan totaallisesti.

Vuoden aikana olen menettänyt, mutta saanut paljon. Nyt miellekarttani tärkeimmät asiat ovat rakkaus, avomies, koiran pentu, jota olemme hankkimassa, yhteinen tulevaisuus ja haaveet. En sano, että olisin vuosi sitten ollut onneton, nautin sinkkuelämästä ja itsenäisyydestäni, mutta kyllä minä voin rehellisesti sanoa, että olen nyt onnellisempi. Voin sanoa, että kaikki ne keskustelut ystävien kanssa ajatuksella, en tarvitse ketään tai en kaipaa miestä oli vain lavastetta, jotta ei tarvitse myöntää; että kyllä minä kaipaan ja kyllä minä tarvitsen. Ihminen on ihminen ihmiselle, ihminen haluaa ihmisen vierelleen ja minä olen ihminen. Minä tarvitsen.

Avainsanat: , , ,

Moikka maailma!

Tällaisen otsikon sivusto minulle tarjosi ensimmäiselle postaukselleni. Pohdin ensin muuttavani sen omanlaiseksi, mutta tuohan on aivan oivallinen ensimmäinen otsikko!

Täällä kirjoittelee aivan kohta 28-vuotias nainen Kaakkois-suomesta. Asun avomieheni kanssa kerrostalossa kaksiossa ja rakastan aina sisutella kotiamme. Teen kolmivuorotyötä ihmisläheisessä ammatissa. Vuorotyö hieman häiritsee vapaa-aikaa, joten ystävien näkeminen ja harrastaminen vaativat ajoittain paljon järjestelyjä.

Mietin kovasti, mistä kaikesta haluaisin blogissani kirjoittaa ja ensimmäinen ajatus oli elämästä. Olen ollut jojo laihduttaja ja tällä hetkellä olen taas siinä pisteessä, että painonpudotus tulisi taas aloittaa, joten luulen tästä aiheesta kirjoittavani jonkin verran. Pohdin paljon maailman menoa, en niinkään politiikkaa tai päivän uutisaiheita vaan omia tuntemuksia. Haaveilen omakotitalosta ja koiran pennusta. Toisinaan mietin miksi elämä on murjonut minua tai läheisiäni, toisinaan iloitsen siitä mitä olen elämääni saanut. Katsotaan mitä tässä tuleekaan vielä kirjoteltua.. 🙂

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi